Herätyksen tuulet puhaltavat Pakistanissa!
Teimme onnistuneen mission Pakistanin pohjoisosassa 13.4-20.4.2023. Missio matkan päätapahtuma oli iso outreach julistustapahtuma -tapahtuma, johon kuljetettiin sadoilla busseilla ihmisiä eri kyliltä ja alueilta. Saavutimme tuhansia pakistanilaisia ja suuret ihmismassat vastasivat evankeliumin pelastuskutsuun missio matkallamme. Pakistanissa on juuri nyt erityinen herätyksen aikakausi ja ihmisiä tulee paljon uskoon, vaikka olosuhteet ovat vaikeat.
Pastoreille rohkaisua
Olimme matkassa Nurmijärven helluntaiseurakunnan pastorin, Esa-Pekka Mattilan kanssa. Kiersimme kyliä, julistaen joka päivä evankeliumia eri paikassa. Järjestimme Gospel First -järjestönä pastoreiden konferenssin, jossa rohkaisimme ja opetimme toistasataa hengellistä johtajaa.
Kärsimystä on paljon
Koimme monia koskettavia hetkiä, sydäntä raastavaa oli viedä evankeliumia tiientekijöiden yhteisöissä, nämä ihmiset ovat orjan asemassa, tehden kovaa fyysistä työtä maksaakseen velkavankeuttaan pois. Velka tai laina on voinut muodostua esimerkiksi jo isoisän elinaikana, eikä edes kolmen sukupolven työ vapauta heitä velkavankeudesta, joka on usein niin suuri, että heillä ei ole mitään realistista mahdollisuutta maksaa velkaa pois ja tämän velan kautta he ajautuvat orjan asemaan, maksamaan työllä velkaa, jota on mahdoton maksaa pois työn teolla. Rukoillaan erityisesti näiden vaikeassa olosuhteissa elävien ihmisten puolesta. Hyvä uutinen heidän kohdallaan on se, että moni heistä on tullut uskoon.
Meillä on suuri Jumala, joka tekee yhä ihmeitä
Näimme, kuinka Jumala tekee ihmeitä yhä tänä päivänä. On ihmeellistä seurata, kuinka Pakistanissa monet saavat yliluonnollisen avun Jumalalta, sairaita paranee, Jumala puhuu unissa monille ja Pyhän Hengen armolahjoja vuodatetaan tämän kansan ylle. Iloitsemme tuhansista ihmisistä, jotka saivat kuulla evankeliumin ilosanoman tämän mission kautta. Matkalla oli myös haasteita. Edellinen, suuri missio, jota olimme järjestämässä Pakistaniin peruuntui virkavallan toimesta. Tässä missiossa jouduimme myös ääri -uskonnollisten ihmisten tarkkailtavana ja suureen missio -julistustapahtumaan saapuikin kaksi bussia T-baneja, eräästä opillisesta keskuksesta tutkimaan mitä teemme. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja yksi ihminen tästä ryhmittymästä jäi jopa alttarikutsuun saakka ja vastasi evankeliumin kutsuun.
Pakistanissa on meneillään Itä-Afrikan laatuinen hengellinen herääminen ja tämän vuoksi olemme erityisesti panostaneet tähän maahan. Nyt meillä on ovi auki ja järjestämme toimintaa ja missiota tähän maahan, niin kauan kuin ovi pysyy auki.
Lahjoita Gospel First-työhön
