Ugandassa on herätystä

Tämä lähetysmatka Afrikan helmeen (The Pearl of Africa) jää lähtemättömästi yhtenä parhaana parhaana missiona. Saimme noin 20 hengen tiimillä todistaa sen, kuinka reilut 3000 ugandalaista lähti seuraamaan Jeesusta 10 päivän lähetysmatkalla Crusaden, vankilakokousten, katukokousten, slummikokousten, elokuvaillan ja lukuisten seurakuntavierailujen kautta. Näimme sairaiden paranevan monista eri sairauksista todistetusti oman todistuksen kautta, riivaajahenkiä ajettiin ulos lähes kahdestakymmenestä ihmisestä. Kaikki kunnia, ylistys ja kirkkaus Hänen töistään Ugandassa kuuluu yksin Jumalalle

Slummeissa tulee ihmisiä uskoon

Ugandan Kampalan slummikokouksissa ja katusaarnojemme kautta yhdessä Arto Boan ja tiimin kanssa 50-100 ugandalaista lähti seuraamaan Jeesusta. 

Pääjulistus -tapahtumassa evankeliumi otettiin vastaan ilolla

Crusaden ensimmäiseen iltaan tuli noin 5000-7000 pääasiassa muslimitaustaista ugandalaista. Heistä tuli uskoon ensimmäisenä päivänä arviolta 1000 ihmistä. Tässä lavalta otettu kuva eteenkutsutuista uskoontulleista, jotka eivät mahtuneet yhteen kuvaan kerralla. Lisäksi lavalle tuli toistakymmentä ihmistä todistamaan erilaisista paranemisista. Kiitos Jeesus, annamme kaiken kunnian sinulle.

Vankila vierailut

Torstaina 15.6. Oli suuri pelastuksen päivä. Saimme vierailla Ugandan toiseksi suurimmassa vankilassa, jossa oli 3000 miesvankia ja 200 naisvankia. Arto Boan julistettua evankeliumi miehille arviolta noin 1000 miesvankia luovutti elämänsä Jeesukselle. Naisten puolella suurin osa olikin jo Herran omia, mutta julistettuani evankeliumin, Herra pelasti vielä 10 naisvankia lisää. Miesvangit olivat kovia murhamiehiä, huume- ja seksuaalirikollisia, mutta Herra voi muuttaa kaiken. Kuvat ovat osittain vankilan ulkopuolelta ja avustustarvikkeiden luovutuksesta, kun emme saaneet kuvata muurien sisäpuolella itse. 

Kirjoittaja:
Julkaisu: 2023-09-04
osallistu

Lahjoita Gospel First-työhön

Lahjoittamalla voit osallistua Gospel First-lähetysjärjestön tekemään lähetystyöhön Afrikassa ja Aasiassa.
Lahjoita