Teimme mission Ugandaan joulukuun 10-22 päivä. Meillä oli neljän hengen tiimi, Jukka ja Minna Karhunen, Pasi Julkunen ja Arto Boa. Teimme noin 40 erilaista outreach -tapahtumaa, lähinnä pääkaupungin Kampalan alueella. Saimme julistaa tuhansille ja tuhansille Ugandalaisille evankeliumia ja satoja ihmisiä tuli uskoon. Pääasiassa tavoitimme nuoria ja meillä oli noin 20 evankeliumin julistus tapahtumaa, jotka järjestimme tällä missiomatkalla, sekä vierailimme eri tapahtumissa julistamassa.
Edustimme myös Suomea kansainvälisessä Prayer Conferencessa, jonka järjestäjänä toimi Pastori Michael Kimuli. Tuhannet ihmiset kokoontuivat tähän konfferenssiin ja oli kunnia olla Gospel First -järjestönä osa tätä tapahtumaa.
Kampalan keskustan outreach -tapahtumassa paikalle kertyi toistasataa ihmistä. Useimmat heistä asuvat kadulla. Annoimme heille lämpimän aterian ja julistimme evankeliumia. Kiitos Jumalalle! Katukokouksen alttarikutsussa lähes jokainen otti vastaan pelastuksen. Tätä työtä evankelistamme tekevät säännöllisesti Kampalassa, oli ilo olla näkemässsä ja kokemassa tämä työmuoto.
Olemme kiitollisia, että olemme saaneet hienoja nuoria evankelistoja Gospel First keskuksen kautta liikenteeseen, nyt heitä on jo noin 50! He voittavat viikoittain sieluja Jeesukselle Kampalassa, Ugandan pääkaupungissa, jonka ympärillä on yli 10 miljoonaa ihmistä. Paljon on työtä, mutta myös paljon ihmisiä tulee uskoon. Olemme pystyneet palkkaamaan tiimivetäjän Gospel First missiokeskukseen. Eric Testimony on nuori 23 vuotias evankelista, joka järjestää evankeliointi työtämme. Toimintamme kautta Kampalassa tulee uskoon viikoittain ihmisiä.
Auta meitä tässä työssä, että voisimme tavoittaa yhä useampia ja tuoda heitä pelastukseen evankeliumin julistustyön kautta.
Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? (Room. 10:13-14)
Lahjoita Gospel First-työhön
