
Uganda
Lisätietoa
Nuori tiimi kasvaa jatkuvasti
Kasvavaan evankelista tiimiimme kuuluu tällä hetkellä noin 10 nuorta, joiden keski-ikä on hieman yli 20 vuotta. Ugandassa on maailman toiseksi nuorin väestö, 80 % Ugandalaisista on alle 30-vuotiaita. Innokas nuori evankelista Eric Testimony on puuhamiehenä ja koordinaattorinamme, tässä hankkeessa. Uganda on kokemassa hengellistä heräämistä juuri tämän nuoren sukupolven kohdalla, 20–30 vuotta sitten tehty evankeliointityö ei ole tavoittanut 80 % väestöstä, koska heitä ei ole ollut sillon vielä olemassa! Juuri nyt on tarve tavoittaa tämä nuori sukupolvi. Olemme sopineet nuorten kanssa, että rukoilemme ja paastoamme säännöllisesti, että Jumala ilmestyisi voimallisesti ja johdattaisi tätä evankeliointi -työtä, niin että voisimme voittaa sieluja Jeesukselle.
Evankelista -tiimi evankelioi Kampalan kaduilla ja järjestää kadun ihmisille hengellisiä kokouksia evankeliointi keskuksessamme. Nuoret tekevät myös aktiivista työtä kouluissa. He julistavat eri koulu kampuksilla evankeliumia toisille nuorille. Alueella, jossa keskus sijaitsee, on valtavasti ihmisiä, päihteiden käyttäjiä, rikollisuutta yms. Tämä alue tarvitsee kipeästi Jeesuksen Kristuksen veren voimaa ja evankeliumin valoa ja tätä valoa nuori tiimimme haluaa viedä Kampalan kaduille ja kujille.
Koulutamme evankelistoja saavuttamaan paikallisia
Koulutamme näitä nuoria evankelistoja yhdessä paikallisten seurakuntien kanssa. Toimimme yhteistyössä evankelistojen koordinoinnin suhteen pastori Isaac Sseyonjon ja HFM-seurakunnan kanssa. Kulut työstä tulevat evankeliointi keskuksen vuokraamisesta ja koordinointi kuluista. Kulut haluamme pitää minimaalisina, mutta tarvitsemme apua ja tukea, jotta voimme tehdä tätä työtä. Jos sinun sydämelläsi on mahdollistaa nuorten evankelistojen toimintaa Kampalassa, lähde auttamaan meitä siinä työssä.
Tärkeintä terve Raamatun opetus
Näkymme on mahdollistaa evankeliointityön tehokas koordinointi, jota ei isommassa mittakaavassa koordinoida puutteellisten resurssien vuoksi. Erittäin tärkeää on nuorten evankelistojen varustaminen terveeseen oppiin. Kampalassa on monenlaista opin tuulta ja myös menestysteologiaa. Haluamme opettaa näitä nuoria evankelistoja terveelle Jumalan Sanan pohjalle, että he itse tunnistaisivat nämä epäterveet hengelliset ilmiöt. Olemme järjestäneet työn niin, että voimme heitä auttaa, opettaa ja pitää yhteyttä säännöllisesti.
Tutustu missioihin.
